VR:n lippu-uudistus ja tietojärjestelmien suorituskyvyn mittaus

Eilen uutisoitiin kattavasti VR:n lipunmyynnin rampauttaneesta lippu-uudistuksesta. Uudistus jumitti lipunmyynnin niin asemilla kuin verkkokaupassakin. Kyseessä ei ole mitenkään poikkeuksellinen tilanne. Tietojärjestelmien hyytyminen erilaisten uudistusten ja julkistusten yhteydessä tuntuu olevan enemmänkin sääntö kuin poikkeus.

Tietojärjestelmien suorituskyvyn mittaus on taitolaji mutta oikein tehtynä se voi estää eilisen kaltaisten ongelmien toteutumisen, jotka tulevat organisaatiolle todella kalliiksi ja joiden seuraamukset voivat olla varsin vakavat. Suorituskykyyn vaikuttavien pullonkaulojen havaitseminen ennen uuden järjestelmän tai palvelun käyttöönottoa on mahdollista oikeanlaisilla teknologiaratkaisuilla. Kun  palvelun lanseerauksen jälkeen sen käyttäjävolyymit alkavat kasvamaan ja ongelmat paljastuvat, on usein jo myöhäistä eikä palvelun kaatumiselta voida enää välttyä. Tämän vaikutukset palvelun käyttäjän kokemukseen selviää iltauutisista, kuten eilen.

Luin tänä aamuna kiinnostavan kirjoituksen päämiehemme Quest Softwaren blogista, jossa käsiteltiin tämän viikon tiistaina tapahtunutta Target Brands, Inc:n verkkopalvelun kaatumista. Target lanseerasi tiistaina italialaisen Missionin vaatteet verkkokaupassaan ja tämä johti ennakoitua suurempaan liikenteeseen heidän verkkosivuillaan, joka puolestaa ylikuormitti ja kaatoi heidän verkkokauppansa. Tällaisia verkkopalveluiden kaatumisia tapahtuu jatkuvasti, eikä niiden aiheuttamiseen tarvita verkkorikollisia DoS-hyökkäyksineen.

Näin ei kuitenkaan tarvitsisi olla. Questin blogi tarjoaa ratkaisuksi ongelmaan loppukäyttäjävalvontaa (End User Monitoring), joka on mahdollista toteuttaa esim. Foglight-ohjelmistotuotteilla. Blogi nostaa esille myös kuusi kriittistä ominaisuutta, jotka vaaditaan valvonnan ihannetilan saavuttamiseen. Voit lukea koko blogin täältä: http://communities.quest.com/community/foglight/blog/2011/09/14/hitting-the-bull-s-eye-with-end-user-monitoring.

Yksi ajatus: “VR:n lippu-uudistus ja tietojärjestelmien suorituskyvyn mittaus

  1. [...] Olemme Salcomissa hyvin suvaitsevaisia ja tunnustamme myös maakuntien jäppiset ihan jees tyypeiksi. Näin ollen kymmenenneksi suosituimmaksi blogiartikkeliksi on päässyt Jyväskylän oman pojan (oikeasti kotoisin Joensuusta) Kimmo Vesajoen ajankohtainen artikkeli (syyskuussa 2011) VR:n lippu-uudistuksesta ja lievästä mitoitusongelmasta. Vaikka VR:n lippu-uudistus oli ja meni, kannattaa itse kunkin busineksen pyörittäjän ottaa Kimmon neuvosta vaarin, ja huolehtia että webipalvelu kestää yleisöryntäyksen. Kimmon vinkit asiaan löytyvät tästä. [...]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.