Posted by

SalcomGurun vuosi 2011 paketissa

Voidaan sanoa että vuosi 2011 on paketissa, joten on aika katsastaa mitkä olivat SalcomGurun suosituimmat blogitukset kyseiselle vuodelle. Tähän artikkeliin on poimittu 10 suosituinta artikkelia. Suurinta osaa artikkeleista yhdisti eräs mystinen kahdeksikko. Mikähän lie?

Salcomin Gurut aloittivat blogituksen kutakuinkin puolitoista vuotta sitten SalcomGuru blogissa. Sitä ennen blogitusta oli harjoiteltu MCTBlogissa jo monet vuodet. Vuonna 2011 blogittaminen sai kunnolla vauhtia, ja teimmekin toinen toistaan parempia kuukausia, kävijämäärässä mitattuna. Ajattelin tähän blogiartikkeliin poimia 2011 vuodelta 10 suosituinta blogiartikkelia, jotka kätevästi tiivistävät kyseisen vuoden.

Hyper-V 3.0 maistiaisia

Suosituin blogiartikkeli SalcomGurun blogissa vuonna 2011 oli Niskasen Mikon artikkeli Hyper-V 3.0:sta. Vaikka Mikko kirjoitti artikkelin vasta syyskuun puolivälissä, ehti artikkeli kerätä reilusti eniten lukijoita. VMwaren lisenssimuutokset ovat saattaneet olla yksi syy suosiolle, mutta oma osansa on varmasti lukijoidemme kiinnostuksella tulevaa Windows Server 8:a kohtaan. Tai eihän se tätä kirjoittaessa enää 8 olekaan, vaan jotain muuta. Itse veikkaan että se tulee olemaan Windows Server Live :) . Mutta tämä on vain arvaus. Lue SalcomGurun suosituin blogiartikkeli vuodelta 2011 tästä.

Windows Server 8 maistiaisia

Kuinka ollakaan, toiseksi suosituin blogiartikkeli käsitteli myös Windows Server 8:a, sekä kirjoittajana tässäkin artikkelissa oli Niskas-Mikko. Mikkolla oli artikkelissa hienoja kuvakaappauksia Windows Server 8:sta, sekä lopussa pieni tiiseri että myöhemmin lukijat lukevat lisää Hyper-V 3.0:sta. Mikko lunasti lupauksensa suosituimmalla artikkelilla. Windows Server 8:n maistiaisia voi kerrata tästä.

Terveiset pilvisestä Dublinista

Vuosi 2011 oli microsoftilaisen kalenterin mukaan pilven vuosi. Salcom sai lähes yksinoikeuden lähteä ottamaan oppia Microsoftilta heidän tuoreesta pilvipalvelustaan, Office 365:sta. Lähetin Granholmin Samin matkaan Dubliniin, ja Sami palasi sieltä takaisin SalcomGuru-blogin vuoden 2011 kolmanneksi suosituimmalla artikkelillaan. Artikkeli oli syksyyn saakka koko blogin suosituin artikkeli, joten kovasti on O365 lukijoitamme kiinnostanut. Samin terveiset voit lukea tästä.

Windows Server 8 Active Directorystä

Tämä oli melkoinen pommi. Nimittäin artikkelin suosio. Artikkeli nimittäin kirjoittiin vasta vuoden lopussa, jouluaatonaattona 23.12.2011, ja siitä huolimatta artikkeli kipusi neljännelle sijalle koko vuoden tilastoissa. Melkoinen suosio! Kirjoittaja oli yllättäen taas Niskasen Mikko. Johtuukohan Mikon artikkeleiden suosio siitä että lukijat luulevat hänen olevan se elokuvaohjaaja, joka tosin kuoli vuonna 1990? Ehei, tämä meidän Mikko Niskanen on aito MCT! Ja ehkä suosio johtuu Windows Server 8:sta myös Yhtä kaikki, AD:n uusista fiitsereistä voit lukea tästä.

Windows 8 käyttökokemuksia

Kahdeksikko-teema jatkuu vuoden 2011 TOP-10 blogiartikkeleissa. Viidenneksi suosituimmaksi artikkeliksi nousi Hakkaraisen Esan Windows 8 käyttökokemuksia, jossa Esa kuvasi testailujaan kuvien kera Windows 8 Developer Previewsta. Windows 8 Developer Preview julkaistiin syyskuun alussa Microsoftin Build-tapahtumassa Anaheimissa, ja Salcomin asiantuntijat ottivat hetimiten Windows 8:n ja Windows Server 8:n Developer Preview:t testipenkkiin kun bitit tulivat saataville. Siitä pitää nostaa kyllä isosti hattua kaikille Guruille! Esan hatunnoston arvoista suoritusta voi lukea tästä.

Puhalletaan ilmaa IT-kuplaan

Numerolla kuusi TOP-10 listalla on Salcomin  Porin kultarannikon vahvistus Tuomas Hautalan blogi IT:stä. Tämä artikkeli taisi olla yksi eniten lukijoita saavuttanut artikkeli, kun tarkastelujakso oli artikkelin julkaisupäivä. Ja miksei olisi ollutkin, sillä Tuomas puhui fiksua asiaa IT-hankinnoista ja -projekteista. Kannattaa lukea tästä.

SCVMM 2012 RC ja Hyper-V

Seitsemänneksi luetuin artikkeli vuonna 2011 käsitteli SCVMM:ää ja Hyper-V:tä. Niskasen Mikko myöskin tämän kirjoittajana. Mainitsin Mikolle artikkelin kirjoituksen jälkeen, että lyhenteet erityisesti otsikosta kannattaisi aukikirjoittaa, jotta lukijoille käy varmasti selväksi mistä asiasta puhutaan. Mutta ehkä turhaan huolehdin siitä että SCVMM olisi kirjoitettu auki System Center Virtual Machine Manager, sillä kyllähän tämän blogin lukijat tämän lyhenteen tunsivat, ja antoivat hyvät pisteet hittien muodossa Mikon kirjoitukselle. Mikko ottaa artikkelissa kantaa myös VMwareen, joten kannattaa lukaista juttu tästä.

Dokumenttien metadatan ja piilotietojen poistaminen

Myyjille on kaksi kultaista muistisääntöä. Muistisääntö #1 on: lähetä tarjous aina PDF-muodossa, ja muistisääntö #2 on: jos nyt kuitenkin lähetät sen tarjouksen .doc(x)-muodossa, poista nyt edes metadata ja piilotiedot, jottei edellisen asiakkaan hinnat näy seuraavalle kun käytät edellistä tarjousta seuraavan pohjana. Hakkaraisen Esa kirjoitti säännöstä #2 asialliset ohjeet, joita SalcomGurun blogin lukijat arvostivat kahdeksannelle sijalle saakka. Eli ennen tarjouksen lähetystä, lue vinkit tästä.

SQL Server 2012:n uudet metkut

ÄäsQL Server on menossa uusiksi, ja kukas muukaan kuin Niskasen Mikko kirjoitti Denalikin tunnetusta SQL Server 2012:sta fiksuja juttuja, mm. sen kolmesta eri versiosta, lisensoinnista ja uusista ominaisuuksista. Kerran yhdellä SMS 2003 kurssilla joku asiakas kysyi multa että voisiko tämän SQL Server 2000:n tilalla käyttää jotain muuta tietokantaa, kuten vaikkapa Oraclea. Näitä kysymyksiä ei ole viime aikoina enää kysytty, eikä varmastikaan myöskään jatkossa, sillä nerokkaat SQL Sever 2012:n ominaisuudet saat lukea tästä.

VR:n Lippu-uudistus ja tietojärjestelmien suorituskyvyn mittaus

Olemme Salcomissa hyvin suvaitsevaisia ja tunnustamme myös maakuntien jäppiset ihan jees tyypeiksi. Näin ollen kymmenenneksi suosituimmaksi blogiartikkeliksi on päässyt Jyväskylän oman pojan (oikeasti kotoisin Joensuusta) Kimmo Vesajoen ajankohtainen artikkeli (syyskuussa 2011) VR:n lippu-uudistuksesta ja lievästä mitoitusongelmasta. Vaikka VR:n lippu-uudistus oli ja meni, kannattaa itse kunkin busineksen pyörittäjän ottaa Kimmon neuvosta vaarin, ja huolehtia että webipalvelu kestää yleisöryntäyksen. Kimmon vinkit asiaan löytyvät tästä.

Siinä oli kymmenen suosituinta blogiartkkelia SalcomGurun blogissa vuonna 2011. Entä sitten loput 54 artikkelia, joita salcomlaiset kirjoittivat vuonna 2011? Ne saivat osakseen hieman vähemmän lukijoita, mutta yhteensä varmasti enemmänkin kuin nyt esiinnostetut kymmenen. Joka tapauksessa kaikki kirjoittavat ansaitsevat suuret kiitokset panoksestaan vuoden 2011 kirjoitteluihin. Muita blogittajia olivat Pekka Onnela, Petri Pukkanen, Arsi Savolainen, Marko Ekroth, Risto Hännikäinen ja allekirjoittanut, Jarno Mäki. Kaikki olivat lopulta yhtä hyviä, ja kaikki voivat lohduttautua myös sillä tosiseikalla, että SalcomGurun etusivu, johon usein on viitattu viestitettäessä uusista artikkeleista, sai murskaavasti 11,5 kertaa enemmän lukijoita, kuin yllä olevan listan suosituin artikkeli. Voihan siis olla että jopa minun artikkelini jostain PowerShellistä olisi ehkä sittenkin ollut se suosituin. Lukijat vaan upposivat tuon etusivun lukuihin ;) .

Kiitos kaikille lukijoille ja kirjoittajille vuodesta 2011 ja rikasta vuotta 2012!

Avainsanat: , , ,

Microsoft Gold Learning kompetenssi taas plakkarissa!

Salcom Group Oy on jälleen saavuttanut korkeimman kumppanuustason Microsoftin kumppanuusohjelmassa koulutus-kompetenssista.

Voin ilokseni jälleen ilmoittaa, että Salcom Group Oy on saavuttanut Microsoftin korkeimman kumppanuustason vaatimukset ja uudistanut Gold Learning kompetenssin vuodelle 2012! Microsoftin Learning komptenssin voivat saada vain Microsoftin sertifioimat koulutusyritykset, joita tällä hetkellä Suomessa on seitsemän kappaletta. Korkeimman kompetenssin, Gold Learningin, omaa tällä hetkellä vain kaksi yritystä, joista toinen on Salcom Group. Gold Learning kompetenssi edellyttää KPI-mittareiden raja-arvojen täyttämistä, ja Salcomilla raja-arvot ylittyivät kirkkaasti. Kasvatimme mittareiden mukaan volyymiä vuodesta 2010 vuoteen 2011 jopa +30%! Laatumme on pysynyt käytännössä samalla tasolla vuonna 2011 kuin vuonna 2010, mikä on hyvä saavutus, sillä toteutimme keskellä vuotta suuren muuton uusin koulutustiloihin, joita olemme kehittäneet eteenpäin muutosta lähtien.

Haluan omasta puolestani kiittää asiakkaitamme ja Salcomin henkilöstöä erinomaisesta suoriutumisesta! Vuosi 2012 tuo Salcomin koulutustoimintaan taas hienoja uusia innovaatioita, joita kannattaa tulla katsastamaan kauempaakin!

Avainsanat: ,

Windows Intune 2 Beta on julkaistu!

Microsoftin pilvipalveluna tarjottavasta työasemien hallintaratkaisusta, Windows Intunesta, on tullut tänään julki versio 2 beta.

Microsoft julkisti tänään beta-version Windows Intune 2:sta. Ensimmäinen versio tuli saataville noin neljä kuukautta sitten, josta löytyy webinaari Salcomin Youtube-kanavasta, Salcom Kinosta.

Merkittävin uutuus Windows Intune 2:ssa on ehdottomasti ohjelmistojen jakelu. Microsoftin mukaan Intune 2:lla pitäisi pystyä jakamaan MSI-pakettien lisäksi myös exe:jä, lataamalla jaettavat ohjelmistot pilveen, ja pudottamalla ne sieltä koneille.

Muita uusia ominaisuuksia ovat parannukset laitteistoinventaarioon ja mahdollisuus uploadata kolmannen osapuolen lisenssitietoja Windows Intuneen. Windows Intuneen pääsee osallistumaan beta-ohjelman kautta lähiaikoina Windows Intune -sivuston kautta.

Avainsanat: , ,

Office 365 on nyt ostettavissa

Microsoftin jo lokakuussa 2010 julkaisema, ja tähän mennessä beta-ohjelmassa ollut, Office 365, on nyt julkaistu 40 maan markkinoille. Kyseessä on Microsoftin merkittävin pilvipalveluratkaisu tähän mennessä, joka ei pelkästään tarjoa perinteistä sähköpostia pilvipalveluna, mutta myös perinteiset Office-ohjelmat selainkäyttöisenä, sekä tallennustilan pilvestä.

Microsoft julkaisi tänään tiedostustilaisuudessa mm. CEO Steve Ballmerin suulla Office 365:n valmiin version 40 maan markkinoille. Suomen markkinoiden sivuston kautta Office 365 on mahdollista hankkia tai ottaa testikäyttöön. Ennen hankkimista on hyvä tutustua palvelupaketteihin (P, E1-E4 ja K1-K2), jotta ostaa omiin käyttötarkoituksiinsa sopivan ratkaisun. Meillä Salcomilla on tarjolla huippuluokan koulutus Office 365:sta, joka on tarkoitettu asiantuntijoille, jotka haluavat tietää Office 365:sta kaiken olennaisen. Olemme myös toteuttaneet Office 365:sta räätälöityjä koulutuksia asiantuntijoille, johdolle ja myynnille, asiakkaan tarpeiden mukaan.

Lisätietoja Office 365:sta tekniseltä näkökulmalta löytyy mm. TechDays 2011:n videotaltioinneista, joista löytyy Salcomilta Samin esitys Office 365 ja Exchange Online, ja Arsin esitykset Office 365 ja Lync 2010 ja Lync 2010 pilvestä.

Avainsanat: , ,

Taltiointeja tämän vuoden TechDays 2011:sta

Vuoden 2011 Suomen Microsoft TechDays 2011:n taltioinnit alkavat olla valmiina. Taltiointien kautta jokainen pääsee vielä elämään TechDaysin huuman uudestaan, ja erityisen käteviä taltioinnit ovat niille, jotka eivät tapahtumaan päässeet, tai jotka eivät jokaiseen haluamaansa sessioon ennättäneet.

 

Salcom oli tänä vuonna vahvasti mukana TechDaysissä 2011:sta. Salcomin Gurut pitivät lukuisia toinen toistaan hienompia esityksiä, ja suurin osa esityksien taltioinneista on myös jo nähtävissä Microsoftin esitysarkiston kautta. Tähän artikkeliin on koottu Salcomin esitykset.

Office 365 ja Exchange Online
Sami Granholm

Office 365 ja Lync 2010
Arsi Savolainen

Käyttöjärjestelmä ja hallinta pilvestä
Jarno Mäki ja Petri Pukkanen

Lync 2010 pilvestä
Arsi Savolainen

Käytännön esimerkki: Exchange 2010:n käyttöönotto
Jarmo Ekholm

Työasemien kertakirjaus pilveen (ADFS)
Sami Granholm

Pilvipalveluratkaisujen ja heterogeenisten ympäristöjen valvonta System Center Operations Managerilla´
Pekka Onnela

System Center Opalis – Hallinnan orkesterointi ja integrointi
Pekka Onnela

Active Directoryn ja identiteetin hallinta seuraavalle levelille 
Miska Siirto

System Center Configuration Manager 2012 Beta2 First Look
Petri Pukkanen

Azuren valvonta System Center Operations Managerilla
Pekka Onnela

Salcom Identiteetti – tuumasta toimeen
Tuomas Hautala, Pertti Eskelinen, Harri Tuuva

AD-hallinnan tehostaminen Quest ActiveRoles Serverillä
Pekka Onnela

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , ,

Lisää ymmärrystä tarjolla Microsoftin lisensoinnista

Microsoft on julkaissut uuden suomenkielisen lisensointisivuston, jonka avulla on helpompi ymmärtää mitä lisensointimalleja on olemassa eri kohderyhmille: kuluttajille, pienille ja keskisuurille yrityksille, suuryrityksille, julkishallinnolle, sekä oppilaitoksille.

On olemassa yksi asia josta varmasti suurin osa IT-ammattilaista on ollut samaa mieltä. On varmasti paljon helpompaa oppia ymmärtämään miten Microsoftin System Center Configuration Manager toimii sisäisesti tai miten DirectAccess pystytetään, kuin oppia ymmärtämään eri lisensointimallit ja mikä sopii mihinkin käyttötarkoitukseen. Lisensointi-asioiden monimutkaisuutta todistaa myös se, että lisensoinnista on olemassa omia MCP-testejäkin.

Mutta hätä ei ole tämännäköinen, sillä Microsoft on julkaissut mainion suomenkielisen sivuston lisensoinnista. Sivustolta löytyy lisensointimallit ja -ohjeet luokiteltuna käyttäjäkunnan mukaan. Kuluttajille sivustolta löytyy tietoa mitä eroa on tuotepaketilla ja OEM:llä, sekä mahdollisuus siirtyä verkkokauppaan lisenssiä ostamaan. Pienille ja keskisuurille yrityksille löytyy kuvaukset volyymilisenssille, online-palveluille, tuotepaketeille ja OEM:lle. Suurille yrityksille löytyy kuvaukset Enterprise ja Select Plus -hankintamalleista.

Toivotamme tämän sivuston hyvin lämpimästi tervetulleeksi – tämä avaa lisensointiasioita ei pelkästään asiakkaille, mutta myös toimittajille ja konsulteille.

Avainsanat:

Windows Intune -esityksen lisätiedostot TechDaysissä

Techdays 2011 Finlandissa tänään salissa 201 09:30 – 10:30 pidetyssä esityksessä esiteltiin kaksi tiedostoa, joilla pystyy varmistaamaan että Group Policyjen asetukset eivät yliaja Windows Intunen asetuksia. Tiedostot löytyvät tästä.

Siirtyminen Windows Intuneen toteutetaan yleensä vaiheittaisella siirtymällä. Tämän takia nykyiset palomuuri- ja turvallisuuspäivitystenjakeluasetukset jotka on toteutettu Group Policy Objekteilla, tulee poissulkea Windows Intunen hallinnassa olevilta koneilta konfliktin välttämiseksi. Paras, gurumaisin ja samalla myös työläin tapa on tehdä se WMI-filtteröinnillä. Idea on, että Group Policyjen, jotka jakavat konfliktin aiheuttamat asetukset poissuljetaan WMI-filtterillä dynaamisesti.

Windows Intune agentin päässä tulee ajaa seuraava tiedosto mofcomp.exe:n avulla WMI:in:

//Beginning of MOF file.
#pragma classflags(“forceupdate”)
#pragma namespace (“\\\\.\\Root“)
instance of __Namespace
{
   Name = “WindowsIntune”;
};

#pragma namespace (“\\\\.\\Root\\WindowsIntune“)
[
   Description("This class defines Windows Intune common properties")
]
class WindowsIntune_ManagedNode
{
   [ read, Description("This defines whether Windows Intune Policy is enabled"): DisableOverride ToSubClass ]
   boolean WindowsIntunePolicyEnabled;
   [ read, key, Description("This property defines the version." "Example: 1.0"): ToSubClass ]
   string Version;
};

instance of WindowsIntune_ManagedNode
{
   Version = “1.0″;
   WindowsIntunePolicyEnabled = 1;
};

Tämän jälkeen luodaan Group Policyihin WMI-filtteri, jossa määritetään nimiavaruudeksi root/WindowsIntune, ja filtterin sisältönä toimii seuraava WQL-kysely:

SELECT WindowsIntunePolicyEnabled FROM WindowsIntune_ManagedNode WHERE WindowsIntunePolicyEnabled=0

Näin toimivat Gurut.

Salcom @ Techdays 2011

Salcomilla on tunnetusti ollut äärimmäisen rennot mutta asiantuntevat Gurut. Nyt nämä Gurut valloittavat Helsingin Messukeskuksen Microsoftin suurimmassa asiantuntijatapahtumassa, Techdays 2011:ssa. 

Huomenna alkaa taas vuoden mittavin asiantuntijatapahtuma, Techdays 2011. Valmisteluita tapahtuman eteen on tehty jo pitkältä viime vuoden puolelta, ja tässä vaiheessa, noin yhdeksää tuntia ennen ovien avaamista, on ehkä paikallaan luoda träkki jota kannattaa seurata.

Torstai 31.3.2011

Torstain ensimmäinen sloti on ikänkuin Keynote-puheenvuoroille tarkoitettu, vaikka virallisia keynoteja ei Techdaysissa tällä kertaa olekaan. Salcomilla näistä Keynote-puheenvuoroista on samaan aikaan kolme, joten valinnanvaikeutta syntyy varmasti.

09:30 – 10:30 salissa 207 esiintyy Arsi aiheenaan Office 365 ja Lync.
09:30 – 10:30 salissa 101d esiintyy Sami aiheenaan Office 365 ja Exchange Online.
09:30 – 10:30 salissa 201 esiintyy Jarno ja Petri aiheenaan käyttöjärjestelmä ja hallinta pilvestä – Windows Intune.

Kohtalaisen pilvipainotteisella linjalla siis aloitetaan.

Tämän jälkeen ensimmäisellä tauolla 10:30 – 10:50 Microsoftin sertifiointiklinikalla päivystää sertifiointitohtorina Pekka.

Pekan jälkeen 10:50 – 11:50 salissa 207 esiintyy taas Arsi, tällä kertaa aiheenaan Lync 2010 pilvestä.

Ruokatauon loppupuolella kannattaa suunnata 12:30 – 13:00 saliin 101ab (mukaan mahtuu 400 ensimmäistä) kuuntelemaan Pekan ja Tuomaksen tarinaa Questin Active Roles Serveristä, joka tuo Active Directoryn hallitsijoille karkkia vuoden jokaiselle päivälle.

Samaan aikaan Sami päivystää vuorollaan sertifiointiklinikalla ja jakaa reseptejä sertifioitumattomille asiantuntijoille. 

Puheet jatkuvat taas 14:30 – 15:30, jolloin salin 101d valtaa Jarmo, aiheenaan case-esimerkki 5000 postilaatikon Exchange 2010 käyttöönotosta. Samaan aikaan Sami kertoo salissa 201 miten työasemien kertakirjaus toteutetaan pilveen käyttäen ADFS:ää. Lisäksi Tomi ja Jarkko esittelevät Salcom Learning Centeriä kumppanisalissa, ja Jarno vierailee esityksessä paljastaen, miten pilvi muuttaa osaamistarpeita.

Kello 16:50 – 17:10 Sami päivystää vielä sertifiointiklinikalla.

Lopulta 17:10 – 18:10 suurimman salin, 101ab:n, valloittaa Pekka aiheenaan pilvipalvelut ja System Center Operations Manager. Pilvestä saatavia palveluita kun voi olla hyvä myös valvoa jotta tietää missä päässä vika on.

Perjantai 1.4.2011

Torstai-illan iltajuhlan ja perjantaiaamun jälkeen Pekka jatkaa 10:20 – 11:20 salissa 209 aiheesta System Center Opalis, jolla saa automatisoitua prosesseja ja jopa PowerShell-juttuja.

Pekan esityksen jälkeen Sami jakaa taas tiskin alta reseptejä sertifiointiklinikalla kello 10:30 – 10:50.

Perjantain lounaan loppupuolella on 12:30 – 13:00 salissa 102 yksi Techdaysin tärkeimmistä luennoista, kun Pertti, Tuomas, Miska ja Harri kertovat identiteetin hallinnasta. Samaan aikaan Sami jakaa taas reseptejä sertifiointiklinikalla.

Samin tohtoroinnin vastapainoksi Pekan vuoro jakaa reseptejä on 14:10 – 14:30.

Perjantain toiseksi viimeisessä puheenvuoro-slotissa kello 14:30 – 15:30 Miska kertoo salissa 203 miten Active Directory ja identiteetin hallinta viedään seuraavalle levelille, ja samaan aikaan salissa 209 Petri kertoo kovimmat jutut tulevasta System Center Configuration Manager 2012:sta, tuliaisina viime viikon Vegasin reissulta Microsoft Management Summitiin.

Miskan ja Petrin esityksen jälkeen Sami jakaa vielä viimeiset reseptit viikonloppua varten sertifiointiklinikalla kello 15:30 – 15:50.

Techdaysin päättää oikeutetusti Pekka salissa 207, aiheenaan Azuren valvonta System Center Operations Managerilla. Tätä esitystä ei kannata missata, koska se antaa osviittaa tulevaisuudelle, miten valvotaan pilvipalveluun, kuten Azureen, tehtyä ohjelmistoa.

Tämän jälkeen Salcomin myyjät purkavat kulissit ja kaikki viettävät ansaitun viikonlopun.

Tervetuloa mukaan!

Avainsanat:

Windows Intune – hallinta pilvestä on julki

Microsoft julkisti tänään Microsoft Management Summit 2011:ssa Las Vegasissa Windows Intunen, työasemien hallinta- ja tietoturvaratkaisun pilvipalveluna.

Windows Intunessa kiteytyy pilvipalvelu-ajatusmallin parhaat puolet. Ratkaisu on nopea ja helppo ottaa käyttöön, kustannukset ovat ennakoitavissa, järjestelmä on luotettava ja vikasietoinen, ja se on hyvin skaalautuva. Windows Intune on ollut Beta-versiona saatavilla jo vuodesta 2010 lähtien, mutta tänään ratkaisu näki virallisen version statuksen. Virallisuus tarkoittaa, että jokaisella on mahdollisuus rekisteröidä itselleen 30 päivän kokeiluversion, ja halutessaan myös ottaa palvelu tuotantokäyttöön. Uusia ominaisuuksia ei tässä kohtaa tullut mukaan mitä ei betassa olisi jo ollut. Microsoftin Brad Andersonin mukaan käytännössä vaan poistivat tänään Beta-logot tuotteesta, sen verran valmis ja toimiva ratkaisu on ollut jo pitkän aikaa.

Salcomilla Windows Intune on ollut beta-testauksessa jo pitkän aikaa, ja ratkaisu on vaikuttanut erittäin toimivalle ja luotettavalle. Kaikkia työasemien hallintaan tarvittavia ominaisuuksia Windows Intune ei vielä sisällä, mutta sen on määrä muuttua tulevien vuosien aikana. Palveluntarjoajille Windows Intune tarjoa mielenkiintoisia uusia mahdollisuuksia ja se voi jopa käynnistää täysin uusia businekssiakin.

Windows Intune julkistettiin Microsoft Management Summit (MMS) 2011 seminaarissa Las Vegasissa. MMS2011 on vuotuinen seminaari Microsoftin järjestelmänhallintaratkaisuista, jossa tänä vuonna on ollut melkoinen määrä uusia tuotejulkistuksia, joista iso osa on liittynyt jollain tavalla pilvipalveluihin.

Windows Intune tulee olemaan myös omassa roolissa Microsoftin TechDays 2011 Helsingissä 31.3.-1.4.2011. Heti “keynote”-sessiona 31.3. 9:30 on salissa 201 sessio Windows Intunesta, joka kannattaa tsekata. Sitä ennen kannattaa ratkaisuun tutustua Microsoftin TechnetTV:n taltioinnin ja Salcomin Webinaarin kautta.

Lisätietoja Windows Intunesta löytyy osoitteesta www.microsoft.fi/intune. Microsoftin tiedote julkaisusta löytyy osoitteesta http://www.microsoft.com/finland/pr/press/intune_0311.mspx.

Avainsanat: , ,

Windows Intune julkaistaan maaliskuun lopussa

Microsoftin pilvestä toimiva työasemien hallintaohjelmisto julkaistaan maaliskuun 23. päivä 2011 ja se tulee saataville heti 35 eri maahan, joista Suomi on yksi. Julkaisu tapahtuu Microsoft Management Summit 2011 Las Vegasissa, ja uunituoreeltaan Intunesta saa osaamista Microsoft TechDays 2011 Helsingistä.

Microsoft ilmoitti eilen Windowsin tuotetiimin blogissa julkaisevansa Windows Intunen 23.3.2011. Windows Intune on ollut tähän mennessä beta-ohjelmassa, joka on myös Salcomilla ollut käytössä. Windows Intune tulee heti saataville 35 eri maahan, joista Suomi on yhtenä listalla. Samalla aukeaa jokaiselle myös mahdollisuus ottaa Intune käyttöön 30:n päivän kokeiluversiona. Nykyisen betan käyttäjät voivat käyttää Intune Betaa vielä 18.4.2011 saakka.

Windows Intune mahdollistaa työasemien hallinta pilvipalveluratkaisuna. Lisätietoja Windows Intunesta kuulet Microsoft TechDays 2011:sta Helsingin Messukeskuksessa 31.3.-1.4., allekirjoittaneen ja Petri Pukkasen esityksestä heti torstain ensimmäisenä puheenvuorona. TechDaysiä ennen voit virittäytyä Intune-meininkiin Microsoft TechNet TV:n taltioinnissa tai Salcomin taltioidussa webinaarissa.

Avainsanat: , , ,
Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.