TV:ssä pyöri taannoin mainos jossa kyseltiin että mikä sinun numerosi on. Hassuutta mainokseen oli haettu yrittämällä hämätä kuluttajaa luulemaan, että nythän siinä baaritiskillä kysellään puhelinnumeroita, kun kyse olikin eläkkeen suuruudesta. Mainoksella yritettiin saada ihmisiä havahtumaan eläkkeensä pienuuteen, ja aloittaa sijoittamaan jotta eläkkeelle siirryttäessä olisi enemmän pelimerkkejä millä pelata.
Kerrassaan nerokkaana analogiana IT-maailmaan keksin, että meillähän kysellään myös mikä sinun numerosi on. Edelleenkään puhelinnumeroa ei haluta vastaukseksi, koska meillä on jo OCS:t ja korporaatiohakemistot yms., joista numerot löytää. Vastaukseksi kaivataankin suoritettujen sertifiointien määrää. Ties vaikka silläkin saattaa joskus olla vaikutusta eläkeiän pelimerkkien määrään.
Sertifiointien tekeminen on kohtalaisen tympeää hommaa. Pakarat puutuvat ja niin edespäin. Tästä syytä päätimme Salcomilla, että annetaan pakaroiden puutua oikein urakalla, sillä päätimme toteuttaa sertfiointien viikot nyt lokakuussa. Ehkä meidän täytyy muutama tyyny hommata vielä asiakkaille penkin ja takapuolen väliin.
Idea sertifiointien viikoissa on hyvin simppeli. Kahden viikon aikana on mahdollisuus suorittaa mielinmäärin sertifiointitestejä meillä Lauttasaaressa, mutta myös Jyväskylässä ja Vaasassa. Miksi Helsingin lisäksi myös Jyväskylässä ja Vaasassa? Jyväskylässä siksi, että sieltä saa maan parhaat kebabit, ja Vaasassa syystä jota ei tähän hätään keksitty.
Sertifiointien viikot järjestetään 18.-29.10. ja testejä voi Helsingissä suorittaa kello 10:00 ja 13:00 alkaen jokaisena päivänä, poislukien viikonloput ja 21., 26. ja 27. päivä. 21.10. vierailemme Vaasassa ja 26.10. Jyväskylässä. Vaasassa ja Jyväskylässä testit alkavat tasan kello 12:00. Taktikoijat tajuavat jättää ainakin Jyväskylässä kebab-mätöt väliin ennen testejä.
| Päivä |
Paikkakunta |
Ajankohdat |
| ma 18.10. |
Helsinki |
10:00 |
13:00 |
| ti 19.10. |
Helsinki |
10:00 |
13:00 |
| ke 20.10. |
Helsinki |
10:00 |
13:00 |
| to 21.10. |
Vaasa |
12:00 |
- |
| pe 22.10. |
Helsinki |
10:00 |
- |
| ma 25.10. |
Helsinki |
10:00 |
13:00 |
| ti 26.10. |
Jyväskylä |
12:00 |
- |
| ke 27.10. |
Huilitauko |
- |
- |
| to 28.10. |
Helsinki |
10:00 |
13:00 |
| pe 29.10. |
Helsinki |
10:00 |
- |
Jotta homma ei olisi vielä riittävän reilua, tarjoamme lisäksi kaikille jotka tekevät kaksi testiä tai enemmän vähän alennusta. Jos tekee pari testiä tuona aikana, saa 15 pinnaa alennusta, ja jos tekee vähän enemmän, saa jo 20 pinnaa alennusta.
Kaupantekijäisiksi annamme vielä mukaan Second Shotin jokaiseen testiin. Eli jos ensimmäisen failaa, saa toisen meidän piikkiin for free. Eli jos halajaa vaikka MCITP: Server Administratorin, joka vaatii kolme testiä, ja failaa jokaisen, saa kahden viikon aikana suorittaa yhteensä kuusi testiä! Pakarat kiittävät!
Lisää alennuskampanjasta (pinnoja pois ja Second Shot for free) löytyy tästä: http://www.salcom.fi/koulutus/Testikeskus_Kampanjat.
Testi-ilmoittautumiset onnistuvat tästä: http://www.salcom.fi/koulutus/Testikeskus_Ilmoittaudu.
Ja jos on hakusassa että mitä testejä pitäisi tehdä, Salcomin myynti jelppaa hyvin mielellään.
Meidän testikeskuksessa saa muuten limpparia ja namia juoda ja syödä niin paljon kuin napaan vaan mahtuu!