Tagged with sertifiointi

Sertifiointiviikot taas joulukuussa!

Miltä tuntuisi saada pukinkonttiin pari sertifiointia? Nyt se on hyvinkin mahdollista, sillä Salcom järjestää joulukuussa taas suositut sertifiointiviikot. Edellisen kerran sertifiointiviikot toteutettiin lokakuun lopulla.

Tällä kertaa sertifiointiviikot järjestetään viikoilla 51 ja 52. Testiensuoritusajat ovat aamupäivällä kello 10:00 ja iltapäivällä kello 13:00. Edelleen loistava kampanja useamman testin tekijöille on voimassa. Eli 15-20 pinnaa alennusta ja Second Shot kaupan päälle.

Sertifiointiviikkojen aikana testipäivät ovat:

ma 20.12.
ti 21.12.
ke 22.12.
ma 27.12.
ti 28.12.
ke 29.12.
to 30.12.

Lisätiedot löytyvät Salcomin sivuilta, mitä kautta onnistuu myös ilmoittautuminen.

Avainsanat: , , ,

Sertifiointien viikot tulossa!

TV:ssä pyöri taannoin mainos jossa kyseltiin että mikä sinun numerosi on. Hassuutta mainokseen oli haettu yrittämällä hämätä kuluttajaa luulemaan, että nythän siinä baaritiskillä kysellään puhelinnumeroita, kun kyse olikin eläkkeen suuruudesta. Mainoksella yritettiin saada ihmisiä havahtumaan eläkkeensä pienuuteen, ja aloittaa sijoittamaan jotta eläkkeelle siirryttäessä olisi enemmän pelimerkkejä millä pelata.

Kerrassaan nerokkaana analogiana IT-maailmaan keksin, että meillähän kysellään myös mikä sinun numerosi on. Edelleenkään puhelinnumeroa ei haluta vastaukseksi, koska meillä on jo OCS:t ja korporaatiohakemistot yms., joista numerot löytää. Vastaukseksi kaivataankin suoritettujen sertifiointien määrää. Ties vaikka silläkin saattaa joskus olla vaikutusta eläkeiän pelimerkkien määrään.

Sertifiointien tekeminen on kohtalaisen tympeää hommaa. Pakarat puutuvat  ja niin edespäin. Tästä syytä päätimme Salcomilla, että annetaan pakaroiden puutua oikein urakalla, sillä päätimme toteuttaa sertfiointien viikot nyt lokakuussa. Ehkä meidän täytyy muutama tyyny hommata vielä asiakkaille penkin ja takapuolen väliin.

Idea sertifiointien viikoissa on hyvin simppeli. Kahden viikon aikana on mahdollisuus suorittaa mielinmäärin sertifiointitestejä meillä Lauttasaaressa, mutta myös Jyväskylässä ja Vaasassa. Miksi Helsingin lisäksi myös Jyväskylässä ja Vaasassa? Jyväskylässä siksi, että sieltä saa maan parhaat kebabit, ja Vaasassa syystä jota ei tähän hätään keksitty.

Sertifiointien viikot järjestetään 18.-29.10. ja testejä voi Helsingissä suorittaa kello 10:00 ja 13:00 alkaen jokaisena päivänä, poislukien viikonloput ja 21., 26. ja 27. päivä. 21.10. vierailemme Vaasassa ja 26.10. Jyväskylässä. Vaasassa ja Jyväskylässä testit alkavat tasan kello 12:00. Taktikoijat tajuavat jättää ainakin Jyväskylässä kebab-mätöt väliin ennen testejä.


 

 

Päivä Paikkakunta Ajankohdat
ma 18.10. Helsinki 10:00 13:00
ti 19.10. Helsinki 10:00 13:00
ke 20.10. Helsinki 10:00 13:00
to 21.10. Vaasa 12:00 -
pe 22.10. Helsinki 10:00 -
ma 25.10. Helsinki 10:00 13:00
ti 26.10. Jyväskylä 12:00 -
ke 27.10. Huilitauko - -
to 28.10. Helsinki 10:00 13:00
pe 29.10. Helsinki 10:00 -

Jotta homma ei olisi vielä riittävän reilua, tarjoamme lisäksi kaikille jotka tekevät kaksi testiä tai enemmän vähän alennusta. Jos tekee pari testiä tuona aikana, saa 15 pinnaa alennusta, ja jos tekee vähän enemmän, saa jo 20 pinnaa alennusta.

Kaupantekijäisiksi annamme vielä mukaan Second Shotin jokaiseen testiin. Eli jos ensimmäisen failaa, saa toisen meidän piikkiin for free. Eli jos halajaa vaikka MCITP: Server Administratorin, joka vaatii kolme testiä, ja failaa jokaisen, saa kahden viikon aikana suorittaa yhteensä kuusi testiä! Pakarat kiittävät!

Lisää alennuskampanjasta (pinnoja pois ja Second Shot for free) löytyy tästä: http://www.salcom.fi/koulutus/Testikeskus_Kampanjat.

Testi-ilmoittautumiset onnistuvat tästä: http://www.salcom.fi/koulutus/Testikeskus_Ilmoittaudu.

Ja jos on hakusassa että mitä testejä pitäisi tehdä, Salcomin myynti jelppaa hyvin mielellään.

Meidän testikeskuksessa saa muuten limpparia ja namia juoda ja syödä niin paljon kuin napaan vaan mahtuu!

Avainsanat: , , , , , , ,

Active Directory sertifiointitestiin radikaali muutos

Microsoftin Windows Server 2008 Active Directory sertifiointitesti meni taannoin uusiksi. Testin tyypiksi muodostui “performance-based” testi, jossa oli muutama skenaario, jotka toteutettiin oikeilla virtuaalikoneilla. Testi mittasi enemmän käytännönosaamista kuin kirjatietoa. Mikä oli hyvä juttu.

Mutta testin tekninen toteutus takkuili hyvin paljon. Testikeskuksille annettiin ainoastaan tietty tai tietyt kellonajat jolloin testin pystyi suorittamaan yksi kandidaatti kerrallaan. Suurempi ongelma oli kuitenkin se, että testi ei aina toiminutkaan. Yhteys jossain kaukomailla sijainneisiin virtuaalikoneisiin ei muodostunutkaan, tai ne kaatuivat kesken testin. Mikä oli huono juttu.

Näiden ongelmien kanssa painivat jokainen testikeskus tällä planeetalla, joten Microsoftin ja Prometricin oli korkea aika reagoida tilanteeseen. Käytännössä uusi-vanha performance-based sertfiointitesti 83-640 on korvattu vanhalla 70-640 testillä, jossa perinteiseen tapaan on monivalintakysymyksiä ilman virtuaalipalvelimilla tehtäviä tehtäviä. Ja tämä on erittäin hyvä juttu.

Jouduimme vajaan vuoden aikana, jona aikana uudentyyppistä 83-640 oli pakko suorittaa, lähettämään kandidaatteja kasapäin maitojunalla kotiin. Asiakkaamme olivat kuitenkin erittäin hyvin, välillä uskomattoman hyvin, ymmärtäväisiä tilanteesta. Teimme parhaamme, ja lopputulos näkyy tässä. Paluu vanhaan on tapahtunut.

Kuitenkin ne testintekijät, jotka saivat virtuaalikoneet toimimaan ja tehtävät suoritettua, pitivät tätä uudentyyppistä testaamistapaa hyvänä. Ja taisipa olla niin, että kaikki pääsivät myös testistä läpi, kunhan vain koneet toimivat.

Näin ollen Microsoft ja Prometric jatkavat edelleen performance-based testien kehittämistä, joten jatkossa tulemme todennäköisesti näkemään taas uudentyyppisiä testejä, jotka todennäköisesti tällä kertaa toimivat moitteetta. Mikä olisi kohtalaisen suotavaa.

Avainsanat: , ,

Syksyllä räjähtää!

Salcomin syyslukukauden koulutustarjonnan suunnittelu alkaa olemaan loppusuoralla ja webissä suurin osa koulutuksista. Syksystä on tulossa aika huisi mm. uusien MCITP-valmennusohjelmien takia.

Syksyllä MCITP-valmennusohjelmatarjontamme on jo hyvin kattava:

446 MCITP: Server Administrator -valmennusohjelma
449 MCITP: Enterprise Administrator -valmennusohjelma
520 MCITP: Enterprise Messaging Administrator 2010 -valmennusohjelma
521 MCITP: Sharepoint 2010 Administrator -valmennusohjelma
365 MCITP: Enteprise Desktop Administrator 7 -valmennusohjelma
451 MCITP:SA:sta MCITP:EA:han päivitysohjelma

Lisäksi toteutuksia MCITP: Server Administrator ja MCITP: Enterprise Administrator valmennusohjelmista tulee olemaan vähintään riittävästi. Toteutuksia on Helsingin koulutuskeskuksen lisäksi Vaasassa, Jyväskylässä, Oulussa ja Porissa.

Avainsanat: ,
Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.