25. lokakuuta on päivämäärä joka sisältää suurta mystiikkaa ja historiallisia tapahtumia. Kyseisellä päivämäärällä vuonna 1950 syntyi Albert Järvinen. Saman syntymäpäivän omasi myös Tauno Palo, Pablo Picasso ja Glenn Tipton. Nyt kun vauhtiin pääsin niin tekniikan lapsena minun on pakko mainita myös se fakta, että 1961 Kennedy julkisti Apollo-ohjelman joka sittemmin muutti käsitystämme monesta asiasta.
Mutta vuonna 2001 samainen päivämäärä oli suuri päivä myös IT-alalle vaikka ei se välttämättä silloin siltä tuntunut. Tuolla päivämäärällä nimittäin ilmestyi Microsoftin ensimmäinen jumalallinen käyttöjärjestelmä. Windows XP!
Koska nyt on vuosi 2011 niin en voi kertakaikkiaan olla mainitsematta, että käytämme edelleen käyttöjärjestelmää joka on kymmenen vuotta vanha. Näin ollen nyt on aika uudistua, unohtaa vanhat teknologiat ja keskittyä loikkaamaan kerralla kokonainen vuosikymmen eteenpäin. Se vaatii avointa mieltä, mutta samalla myös uudenlaista osaamista.
Lyödään siis kymmenen kovinta juttua pöytään!
1. Automatisoi asennukset
-WDS -MDT -ConfigMgr2. Hyödynnä nykyaikainen kalusto
-64bit -Yli 4Gt muistia3. Päivitä myös palvelimet
-Windows Server 2008 R2 -Sharepoint 2010 -Exchange 2010 -System Center -tuoteperhe4. Ratkaise softaongelmat uusilla tavoilla
-SUA -ACT -RDS -APP-V -XP Mode5. Rakenna tiedonhaku kuntoon
-Desktop Search -Libraryt -Favorites6. Tuunaa työpöytäkokemus huippuunsa
-Aero -Gadgets -Pin to Taskbar/Start Menu -UUSI Start valikko7. Keskity tietoturvaan
-UAC -PKI -Firewall -AppLocker -Bitlocker8. Yhteydet uusiksi
-PKI+802.1X -IPSec -IPv6 -DFS -Direct Access -BranchCache9. Koneet täydelliseen hallintaan
-GPO -GPO Preferences -PowerShell -ConfigMgr10. Kouluta itsesi ja loppukäyttäjät
-MCITP: SA -MCITP: 7 -MCTS -LoppukäyttäjäkoulutusSiinähän sitä sitten olikin. Oli pakko laittaa vain ranskalaiset viivat koska muuten tämä blogi olisi venähtänyt kirjapuolelle. Windows 7 mahdollistaa järjettömän megalomaanisen listan mukavia uudistuksia kun sen asentaa verkkoon parin 2008 R2:sen kanssa. Jos joku tietty aihe kiinnostaa yli muiden niin heittäkää alareunaan kommenttia!
Nähdään kurssilla!
